Hiljaisuus

Tummuu ilta jouluyöhön,
Nostan katseen ylös tähtivyöhön
On vaan yksinäisyys seuranaan
Hiljaisuus 

Kävelen hiljaisessa lumisateessa ja pikkupakkasessa. Sellasessa, missä poskia pikkusen kipristelee ja hengitys höyryää. Katon ylös tähtitaivaalle, katon kuinka lumihiutaleet leijailee yksi kerrallaan alas maahan. Niillä on pitkä matka kulettavana. Yksin.
Jotenki väistämättä alan miettimään omaa taivaltani. Tuntuu hirveen yksinäiseltä, vaikka en ole yksin. Ympärillä on vaikka ketä jotka pitää huolta musta. 

Pikkuhiljaa oon oppinu ymmärtämään, että vaikka hiljaisuus toisaalta ahistaa mua, on siinä hyvätki puolesa. 'Aikaa ja tilaa meditoida.' Miettiä omaa suhdetta kavereihin, uusiin ja vanhoihin, vanhempiin, isovanhempiin, sisaruksiin. Miettiä omaa jaksamista, omia unelmia. Aikaa miettiä, kuka mä oon.
  Kuka mä oikeestaan oon ja mitä mä täällä teen? Mihin mua tarvitaan täällä? 

Vaikka mä oon asunu vuoden 'omillani', jonkun matkan päästä omista vanhemmista, oikeastaan vasta nyt alkaa itsenäistyminen. Jotenki sitä on aikuistunu vasta nyt. Tai en mä tiiä. Tuntuu vaan siltä. 

Mutta nyt on aika. Aika irrottautua omista vanhemmista, venyttää sitä meidän sidettä, toivoen että se kestää. Vaikka en olekkaan ehkä mikään vanhempien unelmien täyttymys. Mutta mä oon mä, enkä mä ala tanssimaan kenenkään pillin mukaan. Enkä mä nyt sitä tarkota, että vanhemmat mua hirveesti määräilis. Ei. Loppujen lopuks mä saan ite tehä omat valintani. Toivon vaan että niitä kunnioitetaan, annetaan mun elää omaa elämää. Annetaan tilaa sopivasti. Sitä mä toivon. Ja samalla haluan että kaverit ja vanhemmat tulee mua lähemmäks. Miks tää on niin vaikeeta? Miks mulla ei oo vain yhtä selkeetä tahtoa?  


Unelmalle siivet anna
Anna voimaa, minut valoon kanna
Tuo vaan pieni taivas päälle maan
Hiljaisuus