Kellä kulta, sillä onni

Pilvilinnoja on kiva rakennella. Paeta todellisuutta mielikuviin, ihaniin ja pehmeisiin sellaisiin.

Hempeitä sanoja on kiva kuunnella toisen suusta. Tuntea ittensä tärkeäksi jollekulle. Sulaa sanoista.

Ihminen nauttii siitä kun joku huomioi hänet. Turha väittää vastaan. Mutta miksi? Miten ihmisen tunteet toimii? Miks me ei vaan olla ku jotain robotteja, opiskellaan, tehään töitä, otetaan joku sopivan rikas ja kunnollinen mies, mennään naimisiin, tehään lapsia, kasvatetaan ne. Ja vanhetaan yhessä. Ei riidellä, koska ei ole tunteita. Ei rakasteta, koska ei ole tunteita. Tylsää, mutta ehkä turvallista. Miksi meidän pitää tuntea erilaisia tunteita?

Pelko, rakkaus, turhautuneisuus, onnistuminen, epäluuloisuus, luottamus, surullisuus, iloisuus. Mitä me hyödytään niistä? Ei kai mitään. Ne vaikeuttaa joiltain osin elämää. Valitaan 'huonoja' miehiä, koska ihastutaan ja rakastutaan. Ja ollaan köyhiä ja onnellisia. Esimerkiksi, esimerkkejä on niin paljon ku ihimisiä on.

Tän jaaritteluesimerkin jäläkeen kerron sen pointin. Rakkaus satuttaa. Ja kantaa eteenpäin. Mutta aina se sattuu, jos rakastaa paljon, sekin sattuu. Vaikka olisi onnellinen. Ja liika onnellisuus ahistaa, koska joskus se onniki loppuu. Joten miksi me tunnemme, ku se sattuu? Tätä voi jatkaa vaikka kuinka, koskaan ei kukaan saa selvyyttä asiasta. Se ei oo mahollista. Ei mitenkään.

Kellä kulta, sillä onni. Ja suru ja tuska sen onnen seassa. Mutta päällimmäisenä onni siitä, että lähellä on ihana ja rakas ihminen johon voi luottaa. Joka luottaa suhun. Ja voi yhessä rakentaa niitä pilvilinnoja.