Onnetonta onnellisuutta

"Laula minulle hiljaa 
se kaunis laulu
jossa mies ja nainen, 
rauhalliset aamut
Kerro minulle hiljaa 
se kaunis tarina
jossa mies ja nainen,
onnellinen loppu"

Mikä siinä onki, että ku pitkään aikaan ois aihetta ihan tosiaan olla onnellinen, ei enää pysty tai osaakkaa? Voiko ihmine olla liian kauan aikaa masentunu ja väsyny, ettei enää osaakkaa olla ja iloita isommista asioista? Pienet asiat voi iloita, mutta jos on jotain suurempaa, ei uskalla. Pelkääkö sitä tipahtavasa joskus alas sieltä pilivilinnoista? 

Irtiotto. Sitä mä tarvisin. Vähäks aikaa irti tästä kaikesta. Vaikka just sain takas sen rakkaan ihmisen vierelle, en uskalla iloita vaan pelkään menetystä. Taas. Pelottaa vaa nii paljon että sattuu.(Vaikka ite aina saarnaanki kavereille et pitäis elää hetkessä ja nauttia niistä pienistäki hetkistä.)

Ku katot sitä rakasta ihmistä joka nukkuu sun vieressä aamulla ja herätessää hymyilee ja takertuu tiukemmin kii niinku ei ikinä haluais päästää irti, tulee jotenki nii tuskasen onnelline olo. On nii onnellinen, että sattuu. Mitä jos tapahtuu jotai pahaa? Mitä jos tää onki viimene hetki yhessä? 

Oliski kätevää jos sais tietää etukätee et millon tiet eroaa, vai eroaako ne koskaa. Vois valmistautua siihe ja yrittää rakastaa nii paljon ku vaa pystyy, jättäis turhat riidat ja kinat pois ja nauttis jälellä olevista hetkistä. Mut ku meillä ei vaa oo oikeutta tietää elämän kulkua. Sinänsä hyvä, eipähän tarvi miettiä et vielä pitäis tehä sitä ja tätä ja tuota ennen ku - jotain. 

Onneks on niitä muutamia kavereita, musiikki, kirjottamine mihin voi purkaa itteään. Ja kirjat. Niille et voi kertoa, miten menee, mutta voit lukea, miten jollain Santerilla tai Masalla menee. Pääset toiseen maailmaan, ja elät niitten elämää. Pois hetkeks omasta elämästä, johonki parempaan. Tunnet niitten tunteet. Elät ne ja samaistut. Ja ku lopetat kirjan lukemisen, jostain on ilmestyny vähä voimia itellekki. Ehkä ne kirjan hahmot sääli nii et aatteli vähä antaa voimia eteenpäi. 

"Niin kaikki ohikiitävää,
ikävä ja riemu
joka hetken värähtää
Mitä toivot että jää,
kun pihan poikki kuljet
ja jäljet häviää?"