Ahdistus

Haparoin pimeessä. Tai kirkkaassa. En osaa sanoa, en tästä, enkä paljon muustakaan. En osaa oikeen sanoa mitään mistään. Tuntuu niin tyhjältä ja täydeltä, vihaselta ja iloselta. Miten kukaan voi ottaa musta ikinä selevää ku en itekkää siihen pysty? 
Turhauttavaa.
Haluaisin kirota koko maailman, kaikki ihmiset, kaikkikaikki. Mut ku ei sekää auta mitään. Joku ratkasu pitäis keksiä, mut en tiiä mikä. Ehkä joku selvännäkijä ois oikee henkilö? Sit pitäis vaa löytää se.. Ideoita? 

Ehkä pieni tauko kaikesta tekis terää. Mut työt ja koulu ei ehkä tykkäis sellasesta.. Mitä jos vaan menis piiloon niitä? Katoais pariks päiväks selvittämään ajatuksia. 

Joo kyllä tiiän mistä tää mun ahistus johtuu. Tein jotain, mitä en voi peruuttaa enään. Vahinko tapahtu jo. Nyt vain mietin miten korjaan sen. Vai annanko vaan olla?